Ruska_Sonkajärvi_AT.jpg


Mikä on Etiäinen.fi?

 

Etiäinen on kansanuskomusten mukaan ihmisen kuvajainen, kaksoisolento tai aistittava vaikutelma, joka kulkee hänen edellään ja tekee tai on tekevinään edellä samoja asioita jotka asianosainen myöhemmin itse tekee. Etiäiseksi voidaankutsua myös kokemusta tällaisen "olennon" kohtaamisesta. Etiäinen voi kuulua, joskus näkyäkin. (Wikipedia)

 

Etiäinen johdattaa tiedon lähteelle

Luonto- ja virkistyskohteiden käyttäjät etsivät tietoa itselleen sopivista kohteista ensisijaisesti internetistä. Palveluja ja kohteita etsitään yhä enemmän myös muiden käyttäjien suositusten perusteella ja oma kokemus halutaan jakaa muiden hyödyksi arvioiden muodossa. Älypuhelinten yleistymisen myötä on totuttu matkaillessa ja retkeillessä käyttämään paikkatietoja hyödyntäviä palveluja. Tämän päivän etiäinen on internet- ja mobiilipalvelu, joka johdattaa olennaisen tiedon lähteelle, ohjaa oikeaan suuntaan maastossa liikuttaessa ja antaa mahdollisuuden sekä seurata kaltaistensa jälkiä että jättää oman jälkensä seurattavaksi.

Rovaniemen alueen luonto- ja virkistyskohteiden käytön tueksi rakennetaan Etiäinen.fi : helppokäyttöinen luonto- ja virkistyskohteiden käyttöä tukeva internet- ja mobiilipalvelu, jonka avulla voi hakea tietoa alueen reiteistä ja kohteista sekä saada kokonaiskuvan alueen tarjoamista aktiviteeteista ja palveluista. Etiäisen tavoitteena on edistää luonto- ja virkistyskohteiden saavutettavuutta sekä toimia alueella kattavana luonto- ja virkistyspalvelujen viestinnän kanavana. Sisältöä Etiäinen.fi-palveluun tuottavat viralliset, kohteita ja reittejä ylläpitävät tahot.

 





eu1.jpg

ely1.jpg 

 vipu1.jpg